Tilat

Yleistä

Villa Tammekann rakennettiin yhden perheen asuintaloksi. Käyttötarkoituksen muuttuessa yliopistokäytön myötä on pyritty kodinomaisuuden säilyttämiseen: Granö-tutkijaresidenssi on yliopistolaisten koti Tartossa. Emme voi olla hotellin tai majatalon ylläpitäjiä. Toivomme, että vierailijat kokisivat majoittuessaan ja viettäessään aikaa residenssissä erityislaatuisen tunnelman – sellaisen, jota Tammekannit ja Aalto pyrklvät tavoittamaan. Peruskorjauksen yhteydessä on tarkoin pyritty suunnittelemaan tilojen käyttö, materiaalit, värisävyt, kalusteet ja irtaimisto kokonaisuuden hengen mukaisesti.

Toteutus palkittiin vuonna 2001 harvinaisella Eurooppa Nostra -mitalilla (noin viisi vuodessa Euroopassa). Talo on myös voittanut Tarton kaunein koti -tunnustuksen. Villa Tammekann on listattu ainoana virolaisena kohteena kansainväliseen IconicHouses -sivustoon.