Villa Tammekannin sauna on vierailijoiden suosikki
Saunahan on suomalaisen kulttuurin ikoni ja luonnollisesti myös Villa Tammekannin sauna on tutkijoiden sekä vieraiden ahkerassa käytössä. Myös virolaiset ovat siihen perin ihastuneita. Saunan monitoimisen hyödyllisyyden osoitti jo ensimmäinen työpaja, joka pidettiin Tarton ja Turun yliopistojen jatko-opiskelijoille.
Viikon mittaisen kurssin ohjelmaan oli merkitty vain yksi saunailta, mutta virolaiset jatko-opiskelijat – ja etenkin kurssin opettajat – vaativat saunasessiota joka illaksi. Käytäntö osoittautui kurssin toiminnan kannalta erittäin onnistuneeksi. Päivän esitysten jälkeen siirryttiin sujuvasti alakertaan, ja saunomisen ohella tieteelliset keskustelut jatkuivat aina puoleen yöhön saakka viereisessä seminaaritilassa.
Talon arkkitehtuuria esitellessäni olen huomannut niin suomalaisten kuin virolaistenkin huomiota ja uteliaisuutta herättävän eniten saunan arkkitehtuurin pikantti yksityiskohta, pesutilasta saunaan aukeava ”tarjoiluikkuna”. Sen toimivuutta onkin testattu tilastollisen merkitsevyyden saavuttamiseksi lukuisin toistoin. Ja hyväksi on se havaittu.
Teksti: Pekka Niemelä
Kuva: Anna Koivisto